torstai 25. huhtikuuta 2013

Talven matikkapilkit


Tänä talvena innostuimme muutaman kalakaverin kanssa juoksemaan mateiden perässä, milloin missäkin. Iso made on siitä omituinen kala, että sulanveden aikaan se tuntuu painuvan maan alle. Toisaalta oikeaan aikaan, oikea paikka suorastaan kuhisee kalaa talvella.
Vuodenvaihteessa madekoukuissa kävi ajoittain kovaakin jytinää ja helmikuulla alkoi aktiivipilkkiminen tuottaa paremmin tulosta.
Kylmimmillään matikkaa pilkittiin tänä talvena -18 pakkasessa pilkkopimeässä, ainoastaan kynsikkäät käsissä. Näin kovalla kelillä ei kärsinyt juuri koskea kalaan, ilman että sormet jäätyy välittömästi. Suurimmat kalat mitä talvisydämellä onnistuttiin kaivamaan, olivat Hannun 4,1 ja 3,4kg monnit, itse sain kaksi 3 kilon kalaa.






Hannu ja 3,4kg








torstai 18. huhtikuuta 2013

Jättiahven!


Viime lauantai herätti jo toiveita suurahvenen keväisen tankkaamisen alkamisesta, kun nostimme kaiman kanssa pari mukavan kokoista ahventa jäälle. Tänään kuitenki jytkähti oikein kunnolla, kun virittämääni 12cm särkitäkyä maistoi ahven, joka muistutti jo enemmän sian porsasta kuin ahventa. Oma vaaka näytti kalalle 1,520g painoa ja pituutta kalalla oli tarkalleen 46,3cm. Siwan kruunuvaaka antoi lukemat 1530g, josta vielä vähennettiin muovipussin 18g paino. Nyt uusi ahvenenkka kirjataan 1,512kg!



Kuva: Seppo Alatalo

Kuva: Seppo Alatalo


Kuva: Olavi Alatalo
Kuva: Seppo Alatalo
Lauantain suurin 800g







perjantai 12. huhtikuuta 2013

Haukipihvejä



 Kokeilimme laittaa haukikoiran maankuuluja haukipihvejä reseptiä hieman versioiden. Sekaan lipsahti noin 1/5 ahvenfiletta. Muita ainesosina kalan (yht. 600g) lisäksi  olivat: 50g pekonia , 1 kananmuna, tilliä, korppujauhoja, suolaa, sitruuna,-ja mustapippuri, kermaviiliä( taikka creme fraiche), sipuleita, sekä leivitykseen vielä lisäksi ruiskorppujauho-sekoitus. Pakko todeta, ettei hauki ole koskaan ennen ollut yhtä suunmukaista!


Kalat kannattaa fileoida mahdollisimman ruodottomiksi ja vetää kolme kertaa myllyn läpi.


torstai 11. huhtikuuta 2013

Harmaanieriän mallinen hauki


Eilen nasahti täkyyn taas hieman parempi fisu. Kala ehti viedä siimaa hyvän matkaa, ennen kuin ehdin tehdä vastaiskun. Heti tuntui, että kyseessä on isompi hauki. Samassa se tuntui irtoavan ja kiroillen kelasin löysää siimaa sisään ehkä kymmenisen metriä, kunnes narussa alkoikin tuntua uudestaan vastusta. Kala olikin syöksynyt takaisin kohti reikää. Muutaman minuutin väsyttelyn jälkeen putken täytti iso pää ja arvioitiin kooksi 6-7kg.
Arvio meni uusiksi, kun koko kala nousi kuiville. Eipä siinä sitten paljon muuta ollutkaan kuin pää. Poikkeuksellisen laiha kala, etenkin tähän vuodenaikaan. Olisiko kala voinut olla peräti maitikala? Sitä ei koskaan saada tietää kun haukipihveihin päätyi pienemmät lajitoverit ja iso pääsi takaisin lihomaan.





sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Haukihoovereita valmistuu


Viimein sain ensimmäiset hooveriperhot valmiiksi. Lisää sidotaan, jos ja kun nämä osoittautuvat toimiviksi täsmäaseiksi keväthauelle. Perhot on sidottu siten, että ne perukkeen paino huomioituna keijuvat paikoillaan tai nousevat hitaasti kohti pintaa. Tarkoitus on koittaa uittaa näitä 2-upposiimalla ja lyhyellä perukkeella n. metrin vedessä. Ainakin teoriassa näillä pitäisi pystyä tekemään rajattoman pitkän stopin upposiiman avulla, ilman että perho vajoaa pohjaan tai nousee pintaan. Kyseinen ominaisuus on iso pelietu etenkin heikolla syönnillä.













Aiemmin sidottu hieman speciaalimpi haukizonker