keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Jarin kanssa kalassa



Varttitunnin varoitusajalla ison ahvenen toivossa roudasimme eilen kaiman kanssa romut rantaan  ja siitä salamana veneeseen. Muutama tunti erittäin nätissä kesäillassa vierähti siivillä sähkökoneella ajellen ja välillä soudellen vavat perässä ja kalojakin saatiin. Pienemmistä ahvenista lähti tällä kertaa ruokakalat allekirjoittaneelle ja reissun ainoa suurahven vapautettiin mittausten ja kuvaamisen jälkeen. Strategisetmitat möykyllä olivat 1170g/45cm. Kala oli erityisen nätti ja voimiensa tunnossa.



Kolmas kilon ylitys tälle kautta, pakko olla tyytyväinen!


Näkemiin ja kuulemiin...






sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kurimo-Kallius




Aamulla kurvasimme Sampon kanssa Jaakon myllyn kautta Kiiminkijoen Kurimonkoskelle. Vesitilanne oli alhainen ja kaloja löytyi tosi hyvin koskesta. Ainut vain, että kalat olivat järkiään alamittaisia taimenen penikoita, jotka purivat raivolla kaikkia mitä veteen tarjosi. Mikäli kyseisellä koskella aikoo kalastaa, olisi syytä painella väkäset koukuista huolella sisään. Kosken alla mökin isäntä kertoi pieniä kuolleita taimenia ajautuneen tänä kesänä säännöllisesti mökkirantaan. Kurimoon ja Kalliuskoskeen ei tiettävästi oltu tänä kesänä istutettu vielä onkikokoista kalaa. Kosken viime metreiltä onnistuin kuitenkin löytämään hyvän oloisen taimenen, joka pitkän juromisen jälkeen onnistui sotkemaan sivutapsin pohjaan ja loput arvaattekkin. Seuraava tilanne oli kun onnistuin takaheitossa katkaisemaan jo toisen vavan tälle kaudelle. Tällä kertaa hiilikuitu pöllähti Loopin Opti-vavasta, joka on pari kautta ollut luottokeppi koskella. Jotain hyvääkin mahtui silti tällekkin reissulle. Varakepiksi testiin lähtenyt Sagen One lunasti Rion luokkaisella Dart-siimalla kaikki hehkutukset kyseisestä pahlasta. Tykkään kalastella lyhyellä siimalla, mutta Sagella heittäminen oli sen verran nautinnollista, että vaparenkaista taisi käydä pihalla reilusti koko paino-osa. Sampokin sai taas hyvin kontakteja kaloihin ja perhokärpäsen purema taitaa pahentua miehellä reissu reissulta.


Opti  jäi kesälomalle


Kalastuksesta "tyhjässä" koskessa  tuli väkisinkin mieleen, että olisiko Kainuun Eko-koskien tyylisillä erikoiskalastuspaikoilla tilausta laajemminkin Oulunläänissä? Esimerkiksi Kurimon ja Kalliuskosken tyyliset paikat ovat aika turhauttavia kalastaa, mikäli tankkiautosta ei ole vielä kipattu joka kesäisiä taimenen lötköjä koskeen. Nyt lukemattomat poikasistukkaat ovat vallanneet kosken parhaat ottipaikat (harjuksen kustannuksella) ja saavat vähän väliä monenmoista koukkua pieniin suupieliin. Onneksi Iijoen suunnalta kantautuu hyviä uutisia, kun joen keskiosalle aukeaa laajasti yhteislupa aluetta ja kalastuksen painopiste muuttuu luonnonkaloihin ja alamittoja tarkistetaan oikeaan suuntaan.


Uskomaton vapa!