perjantai 17. lokakuuta 2014

Suurahven ja leipälapiot



Viimeisin petokalareissu Jampen kanssa alkoi todella lupaavasti, kun uittelin ahvenvavalla Jampen ojentamaan haaviin 1220g 46cm upean borren heti ensiminuuteilla! Mielessä kävi, voisiko taannoinen ahvenilotulitus toistua taas eri mestassa?
Ei sentään toistunut, syönti hiljeni heti pian ja ylös saakka tulleet kalat jäivät kahteen ahveneen ja yhteen kurkkuun. Myöhään syksyllä pitäisi mestoilla olla jo hyvissä ajoin ja kalastaa aamu/aamupäivä tarkasti, jos mahdollista.


Vaikka täkykalojen onkiminen onkin jonkinasteista pakkopullaa, saattaa niidenkin lirkkimisessä tulla perustäkyjä sporttisempia sivuosumia. Viime syöttikeikalla särkien joukkoon ilmeistyi komeita lahnan lättyjä, joista onnistuin taikinoimaan kaksi ylös asti kolmen metrin särkiongella.


 Hieman liian suuri täky.

 
Tämä kaveri olisi jo jumittanut astian luukkuun.




keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kilon ahven!


Eilinen nätti syyspäivä tarjoili muutaman komean kokoisen ahvenen, joista yksi ylsi juurikin tarkasti kiloon.  Pituutta kilon möhkäleellä oli stantardi 43cm. Hauet olivat todella varovaisella näykillä, eikä yhtään karkeampaa kuulunut ainakaan veneeseen saakka.








keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Fasaanipellolla











Flöötin vetoa hankalassa kelissä


Pieni vene, luultua kovempi tuuli ja sähkömoottori joka ei toimi kuin 3-5 vaihteilla.
Lähtökohdat huomioiden taannoiset  neljä haukea ja yksi nätti ahven olivat aallokossa työvoittoja. Syysmetri tuntuu olevan tänä syksynä tekemätön paikka rikkoa, mutta viimeisimmän keikan suurin kala pisti silti kokoisekseen kunnon rallin päälle, eikä meinannut antautua pohjasta ylös ihan helpolla.




 Hieman customoituja tuplarigejä ismeteen ja koho-ongintaan.


Haukiperhojakin tuli sidottua pitkästä aikaa.



lauantai 4. lokakuuta 2014

Vaihtelevaa kalastusta



Viimeiset kalakeikat tuli heitettyä toisen raahelaisen kalahullun, eli Ismon kanssa. Kalastusmuotoina meillä oli ensin pohjätäky ja toisella reissulla suunnilleen kaikki heittokalastusmuodot merihauelle. Oli hauskaa päästä pitkästä aikaa härnäämään haukea perholla veneestä.
Fisuja napattiin kaikilla kalastusmetodeilla ihan kivasti, mutta ne suuremmat hauet ja ahvenet ovat olleet viime aikoina suut supussa.



 Ismo osaa kalan esittelyn jalon taidon. Tyylinäyte 820g ahvenella.


Hieman suuremmalla hauella!




 Minun pohjaonkeen tälläsi 4,3kg erittäin kaunis kuvioinen sisävesihauki.


 Omassa kalastuksessa merellä perho voitti kumin, mutta suurin hauki merellä osui Ismon lusikkaan.


 Fiilistelykuva aiemmalta reissulta alkusyksystä.