torstai 27. helmikuuta 2014

Pikamatkojen treeniä jäällä


Kevätjäät tulivatkin tänä vuonna jo helmikuussa ja näin ollen hauen aktiivisuus on nyt kirkkaalla jäällä selvästi parempaa kuin lumipeitteiseen aikaan. Lauenneiden vippojen luokse on joutunut juoksemaan sata metrisiä  spurtteja tuon tuostakin ja jalat ovat tällä hetkellä sen mukaisessa kunnossa. Viime reissuista voidaan puhua todellisena urheilukalastuksena! Jättihauet ovat edelleen kateissa omien suurimpien haukien ollessa 4-5kg luokkaa. Ville sen sijaan onnistui tänään suostuttelemaan jäälle ensimmäisen karkeamman ismetekalansa, kun tasan metrinen 5,96kg kala iski ainoaan mustalla kasilla varustettuun vapaan.




 Peräkkäin tulleet 4-5kg hauet, eivät olleet keskenään veljeksiä...




 Hyviä filekoon ahveniakin tuli kunhan ehti keskittyä pilkkimiseen.



Alatalon Olavi nappasi hienon kuvasarjan Villen ismete-ennätys hauesta.




Kuva. O. A

Kuva: O. A

Kuva: O.A

Härski kuva Go Pron laajiksella.


Kuva: O.A






sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Minipossu


Pienen luovan tauon jälkeen jää kutsui taas aamulla siinä määrin, että vavat olivat leviteltynä pyyntiin jo aamusella, vaikkakin auttamattomasti liian myöhään. Päivä on jo reippaasti pidentynyt ja mikäli mielii kalastaa aamusyönnin heti kun valkenee, pitäisi mennä aikoinaan nukkumaan.
Syöntipiikit olivat tänään harvassa ja äärettömän lyhyitä, joten aikaa jäi myös tampata taideteoksia.
Toivottavasti vielä tänä talvena pääsee tekemään kunnon lumiukkojakin jäällä, vaikka juuri nyt näyttää pahalta sen suhteen. Päivän saldo oli tänään neljä haukea, joista yksi oli mallia pieni sika. Punnituspussia ei vielä tämän takia kehdannut sotkea.










lauantai 15. helmikuuta 2014

Virittelyä



Romuska ja olympialaiset ovat tehokas yhdistelmä pitämään ukon pois jäältä ja neljän seinän sisällä. Toisarvoisten lajien aikana on hyvä viritellä uusia rigejä kevättalven ismete-koitoksiin. Väkersin uudesta hieman jäykemmästä perukevaijerista uusia perukkeita, joihin on näppärä vaihtaa koukutus tilanteen ja syötin mukaan. Lisähoukuttimiksi rigeihin lisäsin fosforoituja kuulia ja helistimiä, joiden toivon houkuttelevan erityisesti isoa ahventa valoisilla kevätjäillä.
Villelle kasasimme komean viiden vavan setin baitrunnereilla varustettuja jäävapoja. Uusia kunnollisia vippojakin on työn alla, kunhan löydetään jostain polykarbonaattia sopivan vahvuisena.




   










keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Turhauttava päivä jäällä


Maanantaina pistäydyttiin muutama tunti jäällä Villen kanssa. Kaveri taitaa olla varovaisen kiinnostunut ismetestä, kun ei meinannut luovuttaa millään, vaikka vavat olivat jäällä iltapäivän ajan lähinnä tyhjän panttina. Aamupäivällä sentään oli pari osumaakin. Huippuhyvän ja totaalisen surkean päivän välinen ero on usein hiuksen hieno, niin maantainakin. Deadbaittaaminen isoilla osin kahteenkin kertaan pakastetuilla isoilla särjen lötköillä antoi tasan kaksi tilannetta, joista molemmista vastasi oletettavasti iso hauki. Kumpikin tilanne kariutui taas kalan irtoamiseen kesken väsytyksen. Seuraavalle reissulle pitää muuttaa hieman koukutusta.
Parilla viimeisimmällä pilkkireissulla testasin uusia Nevercold Vermont- lämpökinttaita. Kinttaat sopivat juuri tämän tyyppiseen "värjöttelykalastukseen" kuin nenä sopii päähän. Kunnon pakkaskeliä ei ensimmäisinä testipäivinä ollut, mutta jo pienin kolmesta tehoalueesta piti mukavan ylläpitolämmön, kun muut värjöttelivät räntäsateen kastelemat kylmät rukkaset kourassa jäällä.






 










sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Perhomiesten ismetepäivä



Eilistä lumisateista päivää vietimme jäällä kokoonpanolla minä, Jamppa, Ilja, Sampo ja 2xVille. Tuulensuojassa oli leppoista nuotioida ja seurata vapoja jäällä. Väsytysvuoroja taisi saada päivän mittaan joka ukko. Hauet eivät olleet eilen ihan tavoitekokoisia, mutta minun vuorolle sattui kuitenkin komea reilut 730g painanut ahven, joka vapautettiin.
Iltapäivän puolella siirryttiin mökille laittamaan ruokaa ja sitomaan perhoja. Kokkina häärinyt Ville (Sallan Mitri) loihti herkullista uunilohta bearnaise- kastikkeella  kukkakaalimuhennoksen kera. Keittiömestarin erikoisena tarjoiltiin vielä pääruoan lisukkeena voissa paistettua tummaa ruisleipää tuoreella ahvenen fileellä ja mädillä ryyditettynä. Toinen Ville loihti vielä iltapalaksi maistuvaa hirvipitakebabbia!






















maanantai 3. helmikuuta 2014

Aamureippailua jäällä



Hiljaisen reissun jälkimainigeissa tuli tänäänkin leviteltyä koko setti vapoja jäälle ja vieläpä laajalle alueelle suhteellisen etäälle toisistaan.  Niinhän siinä sitten kävi, että lihavaa poikaa juoksutettiin haukien toimesta välillä liiankin kanssa. Kaksi paremman kokoistakin haukea kävi maistamassa särjen kylkeä, joista selvästi pienempi 4,7kg kaveri kävi mutkan jään päälläkin. Karannut isomus oli käytökseltään outo tärpistä karkuutukseen.
Kauimmaisen vavan vippa pomppasi pystyyn. Riensin paita hiessä vavalle, joka oli täysin eloton. Siima oli löysällä ja hälytin ei ollut päästänyt piippaustakaan. Ainoastaan vippa oli noussut. Nostin varovaisesti siimasta, josko siellä kuitenkin olisi kala kotona. Olihan siellä. Kala otti ihan järkyttävän spurtin. Vastaiskun jälkeen sain hetken väsytellä todella ison tuntuista haukea, joka kuitenkin alkoi uida kohti ja enää en meinannut saada millään tuntumaa kalaan. Yhtäkkiä kala oli hävinnyt koukusta ja kirosanojen säestyksellä kelasin tyhjän koukun jäälle. Puolenpäivän jälkeen saikin sitten istuskella sakenevassa räntäsateessa ihan rauhassa ilman ainuttakaan tilannetta.