keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Seitsemän ison kalan reissua!


Viimeiset seitsemän edellistä pistoa tarjosivat keskimäärin heikkoa tai kohtalaista syöntiä, mutta jokaisella kerralla vähintään yksi suurempi kala aukaisi suun! Varmasti tuli tehtyä omassa kalastuksessa kaikkien aikojen paras yhtenäinen kalakertojen putki. Ei voi kuin nöyrästi kiittää ja kumartaa ahdin suuntaan. Ensisijaisesti hyvistä reissuista pitäisi kiittää kaloja, mutta tuskin ne sitä tajuaisivat. Nyt malttaa helposti pysyä hetken pois vesiltä ja keskittyä " oikeiden asioiden hoitoon". Menivätpä kelitkin vähäksi aikaa ihan höpöksi omanlaista kalastusta ajatellen.
Tästä hetkestä taakse päin 7. kalareissun parhaat kalat:

-9,27kg hauki
-10,9kg hauki
-5,80kg hauki
-1,19kg ahven
-1,09kg ahven
-1,03kg ahven
-8,10kg hauki


 Viimeisin isompi kala 8,1kg hauki.

 1030g tumma ja kaunis ahven oli henkilökohtaisella tasolla jo kuudeskymmenes kilon ylitys!









torstai 22. syyskuuta 2016

Beauty and the Beast


Vähän raflaava ja liiotteleva otsikko, mutta kahdella viimeisimmällä reissuilla tuli kaksi ulkoiselta olemukseltaan erittäin suuresti poikkeavaa isoa ahventa. Ensimmäinen näistä tuli päivän pelastajana, kun olimme olleet Jonin kanssa kalalla jo tunteja, eikä päivä vaikuttanut ollenkaan hyvältä ison kalan osalta. Joitain pieniä kaloja onnistuttiinkin kuitenkin jallittamaan päivän mittaan.
Illansuussa minulla oli jo päällimmäisenä ajatuksena pakata kamat ja ajella kotia. Aloin jo mielessäni keräämään vehkeitä pakettiin, mutta kuinka ollakkaan epätoivon hetkellä, viimeisestä tärpistä vapaa tuntui nytkyttelevän hyvä ahven. Komensin Jonia haavivalmiuteen ja pian mittakaukalossa makasi lyhyt, mutta paksu, virheetön 1190g ahven! Upea lopetus reissulle, vaikkakin se osui mielestäni tällä kertaa ihan väärälle miehelle.



 1190g


Tänään aamupäivän pikakeikka tarjoili nihkeää ahvenen syöntiä, ilman ainuttakaan haukea. Aurinkokeli loppui lyhyeen, tuuli oli kylmä ja vaatetta oli liian vähän. Aamupäivän syöntipiikistä onnistuin kuitenkin kuokkimaan kaksikin komeaa ahventa 830&1090g, joista suurempi oli elämää nähneen oloinen ja keveän sorttinen nelivitoseksi ahveneksi.








Kerhokalan jälkeen tällännyt 5,8kg hauki.


sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Isompi hauki!


Edellisen kalakeikan 9,27kg hauki antoi hyvää odotusarvoa viime reissulle, joka lipsahti aamuisen session sijaan päiväreissuksi, olemattomien yöunien vuoksi. Vaikka oma olotila oli koko kesän jatkuneen sairastelun ja parin tunnin aamupäiväunien jälkeen vähemmän kehuttava, oli keli silti mitä parhain. Olematon tuulenvire, täysin pilvetön taivas, täydenkuun aika ja korkeapaine.
Tapahtumia oli hyvin "koko ajan." Heti pian vapautettavana kävi ylähuulesta päätellen iskukoukusta selvinnyt hoikka ja isopäinen ehkä vitosen hauki. Pian tämän jälkeen vapa jumppasi siihen malliin, että kyseessä olisi iso ahven. Kilo ei tällä kertaa ylittynyt, mutta 940g komea syysahven tuntui tässä vaiheessa jo reissun pelastajalta.
Kahden aikoihin päivällä kauimmainen kohoista sukelsi ja heti vastarista alkoi sellainen ralli, jota ei ihan heti unohda. Siimaa juoksi kelalta vieläkin kauemmas veneestä, mitä lähtötilanne oli. Hölläsin jarrua antaen kalan mennä menojaan ja kelasin kaksi muuta vapaa nopeasti sisään, nostin moottorin ylös ja otin luotaimen anturin pois vedestä. Puola pyöri koko ajan.
kala tuli pitkällä vavalla houkutellen lähemmäs venettä. Pään ravistukset tuntuivat todella irtonaisilta, joka on yleensä ison kalan merkki. Lähellä venettä kala meni edelleen pohjia pitkin. Pitkällä mutta "aistikkaalla" vavalla oli hyvä ohjailla kalaa, tai oikeammin pysytellä perässä. Torpedo kiersi useamman kerran ilkeästi veneen alta vaihtaen puolta. Viimein kala kävi näkösyvyydellä. Hirveän paksu tukkimainen hauki! Ehdin ajatella, "Jos tämä karkaa, myyn nämä vehkeet. Se on varma." Niin kauan olen juuri tälläistä kalaa täältä jahdannut.
Kala ei lopulta karannut vaan ui jättihaaviin, jonka otin kerrankin kaukaa viisaana tälle reissulle mukaan. Kun nostin kalan matolle huomasin heti, että kylki oli vielä selvästi leveämpi kuin edellisreissun isomuksella. Erittäin paksuniskainen hauki kellotti haavin paino vähennettynä vaakaan lukemat 10,90kg, joka oli mulle toiseksi suurin kala ikinä ja vesistökohtainen ennätys. Pituutta hauen järkäleellä oli 110cm.
Avovesikaudelle lähdettäessä minulla oli kaksi puolivakavaa tavoitetta. Saada uusi ennätysahven ja yli kymppihauki. Nyt  molemmat ovat plakkarissa ja vielä kauttakin jäljellä!














torstai 15. syyskuuta 2016

Iso hauki!



Veden lämmöt ovat painuneet jo alle neljäntoista asteen ja se tietää sitä, että suuremmatkin hauet alkavat pikkuhiljaa tankata kohden tulevaan talvea. Lihavimmillaan hauki on syksyllä juuri jäiden tulon aikaan. Tiistaina aamusella pääsin vääntämään heti vastarista laajapotkuiselta tuntunutta virkkua suurhaukea vastaan.
Kala tuli yllättävän pian pintaan ja jäi hetkeksi jopa haavimishollille. Haavin tarjoamisesta vielä tässä vaiheessa kaveri ei kuitenkaan innostunut, vaan teki valtaisan spurtin pinnasta kohti syvyyksiä, heittäen litran vettä päin mun näköä.
Yhdellä pienellä 6# täkykoukulla ison hauen väsyttäminen on haasteellista. Painetta pitää antaa, että kala väsyy suht nopeasti, toisaalta pitää varoa oikaisemasta hentoa koukkua. Pitkä ja taipuisa vapa ehkäisee tehokkaasti koukun oikeamista. Tässä tapauksessa kaikki päättyi lopulta hyvin ja vapautusmatolla pyörähti 9,27kg 110cm jämäkän mallinen hauki, jolla oli vielä varaa turvota pari kiloa ennen jäiden tuloa. Pieni koukku oli siististi kiinni yhdestä haarastaan suun sisäpuolella, josta se oli nätti nipsaista pihdeillä irti. Möykäri lähti vapautuksessa heti isolla vaihteella ilman elvytyksiä takaisin särkijahtiin lihomaan kympin kalaksi.









perjantai 2. syyskuuta 2016

Loppukesän kaloja


Elokuussa kalastuskertoja tuli ennätyksellisen vähän muutaman vuoden periodilla tarkasteltuna, mutta laatu korvasi tänä vuonna määrää. Mitään varsinaisia jättikaloja ei näkynyt, mutta lähes joka kerta kun kalalle tuli lähdettyä haavissa kävi komeita ahvenia ja haukia. Parhaimmillaan pussissa oli yhtä aikaa seiska hauki ja 1150g ahven. Yhtenä sunnuntaiaamuna syönti oli aika hillitöntä ja isojen kalojen tykitys päättyi ilkeään haavaan peukalossa isohampaisen hauen hampaiden toimesta. Vasta viikon päästä haverista vekki umpeutui, kannattaa olla varovainen ja hakea tikit jos haava jää pahasti auki.
Tuolla kertaa kalastus alkoi nihkeästi, mutta lopulta löytyi alue, josta alkoi kuulua kalaa. Ensimmäinen potilas oli heti 1040g ahven. Heti kohta perään 6,7kg hauki. Kahvipaussin jälkeen vielä 1190g ahven ja 5,8kg hauki, joka söi kädestä ja kalastus oli keskeytettävä. Muitakin isohkoja haukia ja toistakiloisia ahvenia kävi elokuun aikana veneessä. Alla kuvia elokuun kaloista.